Ysiviikko kokosi tuhat ysiluokkalaista Rasekoon
Rasekon toimipisteissä oli liikkeellä runsaasti väkeä viikolla 44, kun noin tuhat omistajakuntien (Masku, Mynämäki, Naantali, Nousiainen, Raisio ja Rusko) ysiluokkalaista kävi tutustumassa kampusalueella eri koulutusaloihin.
Muutaman tunnin pituisen kierroksen aikana ysit kulkivat kampuksella Rasekon opiskelijoiden ohjauksessa ja tutustuivat työsaleihin, opetuskeittiöihin ja muihin oppimisympäristöihin, kuulivat lyhyet esittelyt eri koulutusaloilta ja söivät lounaan jonkin toimipisteen opiskelijaravintolassa. Joidenkin koulutusalojen esittelyn yhteydessä heidän oli myös itse mahdollisuus kokeilla alaan liittyvien tehtävien tekoa. Ravintola- ja catering-alalla ei sentään päässyt itse paistamaan munkkeja – maistamaan kyllä!
Taitaja9-kilpailun paikalliskarsinnat
Perinteiseen tapaan loka-marraskuun taitteessa vietettävään Ysiviikkoon kuuluu myös valtakunnallisen Taitaja9-kilpailun paikalliskarsinta. Karsinnat järjestettiin Raision kirjaston Martinsalissa.
Taitaja9 on hyväntuulinen toiminnallinen kädentaitokilpailu, jossa tehdään kolmen hengen joukkueissa eri ammattialoihin liittyviä tehtäviä. Tällä kertaa tehtäviin kuului mm. sosiaali- ja terveysalan tehtävä, jossa piti jakaa dosettiin muutaman päivän lääkkeet annetun listan mukaisesti sekä kone- ja tuotantotekniikan tehtävä kiinnittää CNC-koneistettu ketjupyörä sorvattuun napaan ohjekuvan avulla.
Paikalliskarsinnan voittajaksi kymmenien joukkueiden joukosta nousi Vaisaaren koulun 9F-luokka. Muut tammikuussa Turussa pidettävään aluekilpailuun jatkavat joukkueet ovat Henrikin koulu 9C, Suopelto 9A, Maijamäki 9JOPO, Vaisaari 9J sekä Suopelto 9BE. Onnittelut kaikille jatkoon päässeille ja isot kiitokset joka ainoalle kisaan osallistuneelle joukkueelle!
Tänä vuonna muuten myös 7. – ja 8.-luokkalaisilla on mahdollisuus osallistua kisaan netissä virtuaalipelin avulla. Netin kautta Rasekon karsintaan osallistuvista kolme parasta joukkuetta pääsee jatkoon. Kerää siis tiimi ja kysy lisätietoja oman koulusi opolta!
Eri puolilla Suomea järjestetään vuosittain noin 80 paikallis- ja 12 aluekilpailua. Finaali järjestetään ammattitaidon SM-kilpailu Taitajan yhteydessä. Seuraava Taitaja pidetään toukokuussa 2024 Kuopiossa.
Koulutusalat tutuksi
Ysiviikon tarkoituksena on tuoda esille, minkälaisia oppimisympäristöjä Rasekossa on, miten täällä opiskellaan ja mitä opiskelu sisältää. Oppaina ja esittelijöinä toimii Rasekon nykyisiä opiskelijoita. Aikataulullisesti kierros on tiukka, sillä siihen kuuluu kampuksen kaikki neljä eri toimipistettä ja noin 15 eri koulutusta.
Toivottavasti vierailu vahvisti monen ysin tulevaisuuden suunnitelmia sen suhteen, mihin tie peruskoulun jälkeen johtaa. Amis on hyvä vaihtoehto sinulle, joka haluat nopeasti työelämään, mutta myös sinulle, jota jatko-opinnot kiinnostavat!