Siirry sisältöön
24.3.2022 Uutiset ja tiedotteet

Rasekoon yhteishaussa hakeneiden määrä kasvoi

Tiistaina päättyneessä perusopetuksen jälkeisen koulutuksen yhteishaussa haki yhteensä 75 737 hakijaa. Ammatilliseen koulutukseen haki ensisijaisesti noin 29 400, mikä on noin 7600 vähemmän kuin viime vuonna.

Rasekon ammattiopistoon haki ensisijaisesti eli ykköstoiveella 415 hakijaa. Aloituspaikkoja oli 504. Kaikkiaan hakijoita Rasekoon oli 2201, kun heitä oli viime vuonna 1806. Myös ensisijaisten hakijoiden määrä nousi hieman vuodesta 2021, jolloin se oli 398. 

– Valtakunnallisesti ammatilliseen koulutukseen hakeutuvien määrä laski, joten olemme iloisia, että Rasekon vetovoima on kunnossa. Haluamme kiittää hakijoita: hienoa, että olette valinneet Rasekon ammattiopiston ja tervetuloa tänne opiskelemaan, toivottaa johtava rehtori Maria Taipale.

Suosituimpia aloja olivat tänä vuonna jälleen sähkö- ja automaatioala, rakennusala, ajoneuvoala sekä tieto- ja viestintätekniikka. – Erityisen iloisia olemme kone- ja tuotantotekniikan hyvistä hakijamääristä. Olemme jälleen kärjessä alan kouluttajana Turun seudulla, Taipale toteaa. 

Jatkuva haku ympäri vuoden

Jatkuva haku toimii läpi vuoden ja sen kautta on mahdollista myös nuorten hakeutua opiskelemaan. Suurin osa tutkinnon suorittajista tuleekin nykyään jatkuvan haun kautta. Opiskelijavirtaama oli Rasekossa viime vuonna yli 4000 eli nousua edellisvuodesta oli melkein 10 prosenttia.

–  On harmillista, että työvoimapulasta kärsivät alat kuten ravintola- ja catering-ala sekä lähihoitajakoulutus eivät vedä toivotulla tavalla valtakunnallisestikaan, Maria Taipale sanoo.

– Ammatillisia opintoja harkitsevan kannattaa katsoa tarkkaan tarjontaamme. Niin kutsutun jatkuvan haun kautta voi hakeutua edelleen useimmille aloille. Ja monille aloille onkin vain jatkuva haku eli esimerkiksi Rasekon tekstiili- ja muotialan koulutus ei ollut mukana yhteishaussa vaan sitä opiskelemaan niin nuoret kuin aikuiset hakeutuvat jatkuvalla haulla suoraan Rasekon www-sivujen kautta, Taipale kertoo.

Jos itseä kiinnostava ala on vielä hiukan epävarma, on hyvä vaihtoehto hakeutua tutkintokoulutukseen valmentavaan koulutukseen TUVAan, jossa voi vahvistaa omia opiskelu- ja kielitaitojaan sekä tutustua eri ammatillisiin aloihin. TUVAan voi hakeutua jatkuvalla haulla Rasekon www-sivujen kautta kevään, kesän ja syksyn ajan.

Lisätietoja antaa

Johtava rehtori: Maria Taipale, maria.taipale@raseko.fi, puh. +358 44 705 7601

Yhteishaun tulokset ilmoitetaan hakijoille aikaisintaan 16.6.2022.

Paikka on otettava vastaan viimeistään 30.6.2022.