Rasekon ja omistajakuntien Joustavasti työhön -hanke kuntakiertueelle
Joustavasti työhön -hankkeen työntekijät kiertävät toukokuussa omistajakuntien alueella antamassa maksutonta ohjausta opintoihin ja työelämään kahvikupposen äärellä.
– Kiertueen tavoitteena on viedä matalan kynnyksen ohjauspalvelut lähelle asiakkaita kyliin ja keskuksiin. Haluamme kohdata ihmisiä ja tuoda palvelumme lähelle ja helposti saataville, kertoo hankkeen projektipäällikkö Ilona Karilainen.
– Kiertueen pop up -pisteille, joita pidetään esimerkiksi kauppojen pihoilla, ovat tervetulleita kaikki opintoja harkitsevat, tukea työnhakuun kaipaavat tai muuten yhteistyöstä kiinnostuneet, kuten työnantajat, opinto-ohjaaja Kati Runola sanoo.
Joustavasti työhön on Rasekon ja sen omistajakuntien (Masku, Mynämäki, Naantali, Nousiainen, Raisio, Rusko) yhteishanke, jonka tavoitteena on auttaa alueen asukkaita löytämään henkilökohtaisten ratkaisujen avulla oma polkunsa opintoihin ja työelämään. Hanketta rahoittaa Opetus- ja kulttuuriministeriö ja se jatkuu kesäkuun 2023 loppuun. Yhteistyökumppaneina hankkeessa ovat kuntien työllisyyspalvelut, työpajat, etsivät nuorisotyöntekijät, vapaa sivistystyö, TE-palvelut, yritykset sekä kolmannen sektorin toimijat.
– Toivomme kiertueelle myös työnantajia pistäytymään meitä tapaamaan. Voimme ideoida yhdessä paikallisia ratkaisuja alueen työvoimantarpeisiin, Karilainen kutsuu. Työnhakijoiden sekä koulutuksesta ja työllistymisestä kiinnostuneiden lisäksi hankkeen tarkoituksena onkin auttaa myös työnantajia. Työvoimapulasta kärsiville aloille etsitään uudenalaisia ratkaisuja paikallisesti, vaikka lyhyiden oppisopimusten avulla.
Ohjauspiste myös Rasekon kampuksella
Hankkeen pop up -ohjaukseen voi vielä toukokuun ajan piipahtaa ilman ajanvarausta myös joka perjantai klo 13 – 14.30 Rasekon Juhaninkujan toimipisteeseen. – Meiltä voi myös varata ajan yksilöohjaukseen joko Rasekolla tai vaikkapa oman paikkakunnan kirjastossa tai kahvilassa. Etätapaamisetkin ovat mahdollisia. Reippaasti vain ottamaan yhteyttä ja sopimaan ohjauksesta, Runola kehottaa.
Lisätietoa Joustavasti työhön -hankkeesta antavat
Projektipäällikkö Ilona Karilainen, puh. 040 775 8318, ilona.karilainen@raseko.fi
Opinto-ohjaaja Kati Runola, puh. 044 705 7551, kati.ruonola@raseko.fi
Kevään kiertueaikataulu:
to 5.5.2022, klo 12–15, Raisio, Myllyntila (Myllynkatu 1)
ma 9.5.2022, klo 11–13, Masku, Tokmannin (Maskuntie 232)
ma 9.5.2022, klo 14–16, Lemu, Salen piha (Askaistentie 137)
to 12.5.2022, klo 13–15, Mynämäki, Saareke (Keskuskatu 20)
ma 16.5.2022, klo 11–13, Nousiainen, S-Marketin piha (Mietoistenkuja 1)
to 19.5.2022, klo 12–15, Raisio, Myllyntila (Myllynkatu 1)
ma 23.5.2022, klo 11–13, Naantali, Ukko-Pekka (Venekuja 5)
ma 23.5.2022, klo 14–16, Rusko, Vanha apteekki (Vanhatie 2)
ma 30.5.2022, klo 11–13, Rymättylä, Sale (Vanhatie 3 B)