Rasekolla uusia koulutuksia yhteishaussa
Rasekolla on tämän kevään perusopetuksen jälkeisen koulutuksen yhteishaussa 523 avointa opiskelupaikkaa.
Viime vuonna yhteishakuun mukaan tulleet talotekniikka, tekstiili- ja muotiala sekä matkailuala vetivät kaikki hyvin ja ryhmät tulivat täyteen. Uusia koulutuksia on lisätty yhteishakuun myös tänä vuonna: taideteollisuusalalla puusepän osaamisala ja liiketoiminnassa yhteistyössä Mynämäen lukion kanssa järjestettävä liiketoiminnan perustutkinto + ylioppilastutkinto -koulutus. Jälkimmäinen koulutus on siis tarkoitettu heille, jotka haluavat suorittaa ns. kaksoistutkinnon liiketoiminnan alalla ja pääasiassa Mynämäessä opiskellen. Muidenkin yhteishaussa mukana olevien koulutuksien yhteydessä on mahdollista suorittaa kaksoistutkinto, Raisiossa opiskeltavien koulutusten osalta lukiokoulutuksen antaa Raision lukio.
Suurin osa Rasekossa opetettavista perustutkinnoista on mukana yhteishaussa, mutta jos sieltä ei löydy itselle sopivaa koulutusta, voi nuori hakeutua jatkuvalla haulla esimerkiksi restauroinnin tai puhtaus- ja kiinteistöpalvelualan koulutuksiin.
– Ammatillisen koulutuksen mahdollisuudet ovat tänä päivänä todella monipuoliset. Ammatillinen tutkinto on tie nopeasti työelämään, ja työllistyminen on keskeisin tavoite. Mutta opiskelu antaa myös jatko-opintokelpoisuuden korkeakouluihin, kertoo Rasekon johtava rehtori Maria Taipale. – Opiskelija voi halutessaan opiskella samanaikaisesti lukio-opintoja tai jopa ammattikorkeakoulutasoisia opintoja ja esimerkiksi urheilijoille löytyy urheilijanpolku, joka voi mahdollistaa treeneihin ja leireihin osallistumisen osana opintoja.
– Rasekon vahvuutena ovat myös hyvin monipuoliset kansainvälistymismahdollisuudet sekä hienot oppimisympäristömme kuten Fab Lab, LastenAmis ja IT-Help, Taipale kehuu. – Haluamme tarjota hyvät lähtökohdat työelämään siirtymiselle. Yhteishaun kautta tulevien nuorten saamaa lähiopetuksen määrää on esimerkiksi nostettu entisestään.
Rasekolla perusopetuksen jälkeisessä yhteishaussa 2024 avoinna olevat koulutukset
- Ajoneuvoalan perustutkinto, automekaanikko, diagnoosimekaanikko tai hyötyajoneuvomekaanikko: 38 paikkaa.
- Kone- ja tuotantotekniikan perustutkinto, koneautomaatioasentaja, koneistaja tai levyseppähitsaaja: 45 paikkaa.
- Liiketoiminnan perustutkinto, merkonomi: 72 paikkaa.
- Liiketoiminnan perustutkinto, merkonomi + ylioppilastutkinto Mynämäessä: 16 paikkaa.
- Logistiikan perustutkinto, palvelulogistiikkatyöntekijä: 12 paikkaa.
- Matkailualan perustutkinto, matkailun asiakaspalvelija: 20 paikkaa.
- Rakennusalan perustutkinto, talonrakentaja: 38 paikkaa.
- Ravintola- ja catering-alan perustutkinto, kokki tai tarjoilija: 45 paikkaa.
- Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto, lähihoitaja: 72 paikkaa.
- Sähkö- ja automaatioalan perustutkinto, automaatioasentaja: 38 paikkaa.
- Taideteollisuusalan perustutkinto, artesaani, metalliseppä: 7 paikkaa.
- Taideteollisuusalan perustutkinto, artesaani, puuseppä: 7 paikkaa.
- Talotekniikan perustutkinto, putkiasentaja: 19 paikkaa.
- Teknisen suunnittelun perustutkinto, suunnitteluassistentti: 16 paikkaa.
- Tekstiili- ja muotialan perustutkinto, designtekstiilien valmistaja, mittatilausompelija tai muotiassistentti: 12 paikkaa.
- Tieto- ja viestintätekniikan perustutkinto, IT-tukihenkilö tai ohjelmistokehittäjä: 36 paikkaa.
- Tutkintokoulutukseen valmentava koulutus TUVA: 30 paikkaa.
TUVA-koulutusta lukuun ottamatta kaikkien em. koulutuksien yhteydessä on mahdollista suorittaa kaksoistutkinto (ammatillisen koulutuksen rinnalla lukio-opintoja ja ylioppilastutkinto). Sosiaali- ja terveysalan sekä taideteollisuusalan koulutuksiin järjestetään pääsy/soveltuvuuskoe.
Jatkuva haku
Yhteishaussa olevien koulutuksien lisäksi Rasekoon voi hakeutua opiskelemaan myös sellaisia aloja, jotka eivät ole mukana yhteishaussa. Nuorille tällaisia aloja ovat
- Taideteollisuusalan perustutkinto, artesaani, restaurointi
- Puhtaus- ja kiinteistöpalvelualan perustutkinto, kiinteistönhoitaja tai toimitilahuoltaja
Näihin koulutuksiin hakeudutaan ns. jatkuvalla haulla suoraan Rasekon www-sivujen kautta. Jatkuvaa hakua kannattaa käyttää myös silloin, jos mieluinen opiskelupaikka ei yhteishaussa aukene.
Yhteishaun aikataulut
Perusopetuksen jälkeisen koulutuksen yhteishaku on auki 19.2. – 20.3.2024 klo 15.00 asti.
- Haku tapahtuu osoitteessa www.opintopolku.fi (avautuu uuteen välilehteen)
- Tulokset ilmoitetaan hakijoille aikaisintaan 13.6.2024.
- Paikka on otettava vastaan viimeistään 27.6.2024.
Lisätietoja
Lisätietoja antaa johtava rehtori Maria Taipale, puh. 044 705 7601, maria.taipale@raseko.fi