Pinnan alla -näyttelyn teokset kumpuavat piilossa olevista peloista ja ristiriidoista
Joukko Rasekon metalliseppä- ja restaurointiopiskelijoita kokoaa huhtikuun ajaksi taidenäyttelyn Turun Nuorten taide- ja toimintatalo Vimmaan. Pinnan alla -näyttelyn teokset kumpuavat piilossa olevista tunteista: pelosta, pakokauhusta, vastenmielisyydestä ja ahdistuksesta. Rankasta aihepiiristään huolimatta näyttely kertoo myös irti päästämisestä, vastuunotosta, oivalluksista ja uuden alusta.
– Taideteollisuusalan opinnot eivät ole vain materiaalituntemusta ja erilaisten tekniikoiden harjoittelua. Pohjana on oppia käyttämään tuotteiden suunnittelussa ja valmistuksessa omaa luovuutta, mielipiteitä ja kokemuksia, sanoo näyttelyn ohjaavana opettajana toiminut opettaja, seppämestari Mikko Flemming.
– Moni opiskelija on näyttelyteoksessaan uskaltautunut hyppäämään itselleen uuteen tekniikkaan, mitä kautta tekeminen on saanut ihan uutta ulottuvuutta, kertoo näyttelyyn kuvataiteilijan näkemyksen tuova toinen opettaja Janne Aakko. – Projekti on haastanut myös opettajan osaamista.
Näyttelytiimissä on noin 20 eri ikäistä ja eri lähtökohdista tulevaa opiskelijaa.
– Omat ideani lähtivät liikkeelle tutkimalla kauhun ja pelon teemaa. Luonnostelua tein vahvasti ajatuksia prosessoiden; luovasti, kriittisesti, käsitteellisesti ja vain vähän paperille piirtäen. Tästä suunnitteluvaiheesta pidin ja käytin siihen paljon aikaa, kertoo yksi näyttelyn taitelijoista Hanna Hirvonen. – ”Murtumispisteessä” teosta voi ajatella elämänä pienoiskoossa ja henkisen kasvun matkana. Kokemuksen ja näkökulman jakaminen taiteen avulla tuntuu merkitykselliseltä.
Näyttely koostuu noin kahdestakymmenestä teoksesta sekä niiden ympärille kootuista making of -kuvista ja videosta. Näyttely on avoinna yleisölle torstaista 4.4. klo 15.00 alkaen Vimman aukiolojen mukaisesti. Viimeinen näyttelypäivä on perjantai 26.4.2024.
Lisätietoja näyttelystä antavat
– Mikko Flemming, taideteollisuusalan opettaja, seppämestari, puh. 040 750 7715, mikko.flemming@raseko.fi
– Janne Aakko, taideteollisuusalan opettaja, kuvataiteilija, puh. 044 705 7696, janne.aakko@raseko.fi