Päivittäinen työskentely
Tältä sivulta löydät tietoa päivittäistä työskentelyä koskevista aiheista.

Tällä sivulla:
Työjärjestys
Henkilökohtainen osaamisen kehittämissuunnitelma HOKS
Osaamisen tunnustaminen
Vastuuopettaja
Opintoihin osallistuminen, opintojen keskeytys tai lopettaminen ennen valmistumista
Poissaolot
Kaksoistutkintoon opiskeleminen
Opintojen tuki
Ammattiosaajan työkykypassi
Opiskelukustannukset
Vakuutukset ja tapaturmat
Turvallinen oppimisympäristö
Pysäköinti kampusalueella
Kodin ja koulun yhteistyö
Työjärjestys
Opiskelu tapahtuu Wilmasta löytyvän työjärjestyksesi mukaan. Ota yhteyttä vastuuopettajaasi, jos työjärjestystäsi ei näy. Oppitunnin alkaessa sinulla on oltava mukana tarvittavat välineet sekä ylläsi mahdollisesti tarvittava työvaatetus. Koulupäivään sisältyy ruokatauko 30 minuuttia ja muut tarvittavat tauot opettajan antamien ohjeiden ja työelämän käytäntöjen mukaisesti. Opinnot toteutetaan yleensä päiväopintoina ja jossain tapauksissa myös ilta- ja viikonloppuopintoina koulussa, työpaikoilla tai tietoverkon kautta.
Henkilökohtainen osaamisen kehittämissuunnitelma HOKS
Opiskelun alussa sinulle laaditaan henkilökohtainen osaamisen kehittämissuunnitelma HOKS, jonka avulla tunnistetaan aiempi osaamisesi ja suunnitellaan, miten hankit tarvittavan osaamisen tutkintoa varten. HOKS sisältää myös tiedot mahdollisesta ohjaus- ja tukitoimista. HOKSia päivitetään ja voidaan muuttaa opintojesi aikana tavoitteittesi mukaan.
HOKSiin merkitään muun muassa:
- suoritettava tutkinto ja tutkinnon osat
- aiempi osaamisesi, joka liittyy tutkintoon, jota suoritat
- mitä erityistä tukea mahdollisesti tarvitset
- mitä opiskeluvalmiuksia tukevia opintoja mahdollisesti tarvitset
- milloin suoritat tutkintoon liittyvät näytöt sekä mitä näytöt sisältävät, missä suoritat ne ja kuka on järjestäjänä.
HOKS on opintojen tärkein työväline. Käyt säännöllisesti HOKS-keskusteluja vastuuopettajasi kanssa. Opiskelija (ja alaikäisen huoltaja) voivat seurata opintojen etenemistä omassa Wilmassaan ja sieltä on tulostettavissa myös opintosuoritusote ja HOKS.
Vastuuopettaja
Olit sitten suorittamassa yksittäistä tutkinnon osaa tai koko tutkintoa, vastuuopettaja on henkilö, joka seuraa opintojesi etenemistä ja laatii kanssasi HOKSin (henkilökohtainen osaamisen kehittämissuunnitelma). Vastuuopettaja on yleensä alan ammatillinen opettaja. Hänen puoleensa voit kääntyä kaikissa asioissa opintojesi aikana ja hänen kanssaan kannattaa siis myös keskustella, jos henkilökohtaisessa elämässäsi tulee tilanteita, jotka vaikuttavat opintoihisi. Pidä vastuuopettajasi ajan tasalla!
Osaamisen tunnustaminen
Sinulla voi olla ennen tutkintokoulutuksen aloittamista hankittua osaamista, joka voidaan huomioida tutkinnon perusteiden mukaiseksi osaamiseksi. Koulutuksen järjestäjän tehtävänä on tunnistaa ja tunnustaa sellainen aiemmin hankittu osaamisesi, joka vastaa suoritettavan tutkinnon tai kouluksen perusteiden ammattitaitovaatimuksia tai osaamistavoitteita.
Henkilökohtaisen osaamisen kehittämissuunnitelman (HOKS) laadinnan yhteydessä käyt vastuuopettajasi kanssa läpi aiemmin hankittua osaamistasi sekä kirjaatte suunnitelmaan, miten osaaminen tunnustetaan. Osaamisen tunnustamisen osaksi suoritettavaa tutkintoa tehdään esittämiesi alkuperäisten asiakirjojen ja muiden selvitysten perusteella. Suoritettavan tutkinnon muodostuminen määrittelee sen, mitä ja miten laajasti (osaamispisteinä) aikaisempia suorituksia voidaan tunnustaa.
Osaamisen tunnustaminen tehdään arvioimalla osaamisen vastaavuus ja ajantasaisuus sekä päättämällä osaamisen tunnustamisesta. Kysy osaamisen tunnustamisesta rohkeasti lisää vastuuopettajaltasi sekä opinto-ohjaajaltasi!
Opintoihin osallistuminen, opintojen keskeytys tai lopettaminen ennen valmistumista
Opiskelijalla on HOKSiin tehdyn suunnitelman mukainen läsnäolovelvollisuus erilaisissa oppimisympäristöissä, joita ovat lähi- ja etäopetus sekä työpaikalla tapahtuva osaamisen hankinta. Selvitä poissaolosi vastuuopettajallesi, joka päättää poissaolon luvallisuudesta ja tekee tarvittavat merkinnät Wilmaan. Poissaoloissa noudatetaan Rasekon läsnäolo-ohjeistusta.
Jos opinnot eivät etene suunnitelman mukaisesti, ratkaisuna voi olla HOKSin päivittäminen tarvittavan tuen ja tavoitteiden osalta ja käytössäsi ovat opiskeluhuollon tukipalvelut, opintojen keskeyttäminen määräajaksi tai eroaminen.
Muista, että sinulla on vastuu opiskelustasi, poissaoloistasi, myöhästymisistä sekä siitä, että ilmoitat mahdollisten opintoetuuksien myöntäjälle (esim. Kela), mikäli opinnoissasi tai elämässäsi tulee muutoksia, jotka voivat vaikuttaa oikeuteesi saada etuutta.
Työelämä vaatii työntekijöiltään työaikojen ja sovittujen toimintatapojen noudattamista ja siksi myös opiskelijoiden on noudatettava niitä opiskelussaan.
Mikäli sairastut, ilmoita poissaolostasi heti vastuuopettajallesi. Tarvittaessa voit ottaa yhteyttä opiskeluterveydenhoitoon tai omaan terveysasemaasi.
Poissaolot
Rasekossa noudatetaan työelämän pelisääntöjä. Poissaoloista on sovittava erikseen ja hyvissä ajoin vastuuopettajan kanssa. Poissaolo vaikeuttaa osaamisen hankkimista ja näin myös opintojen etenemistä. Mikäli sairastut, ota yhteyttä opiskeluterveydenhoitoon tai omaan terveysasemaasi.
Alaikäisen opiskelijan huoltaja hakee poissaololupaa hyvissä ajoin ennen poissaoloa omasta Wilmastaan (Hakemukset ja päätökset) anotun loman pituuden mukaisesti: Poissaolohakemus 1-3 päivää tai Poissaolohakemus yli 3 päivää -lomakkeella. Opiskelija, huoltaja ja opiskelijan vastuuopettaja näkevät anotut poissaololuvat ja niiden päätökset omassa Wilmassaan (Hakemukset ja päätökset).
Kaksoistutkintoon opiskeleminen
Tukea opintoihin
Tavoitteena Rasekossa on, että jokainen opiskelijamme valmistuu ammattiin. Jokaisella opiskelijalla on oikeus saada tukea opintoihinsa.
Erityinen tuki
Rasekossa työskentelee useita erityisopettajia, jotka yhdessä opiskelijan, huoltajien ja vastuuopettajan kanssa suunnittelevat opiskelijan tarvitsemat tukitoimet ja niiden toteutuksen.
- Tukea on tarjolla, älä epäröi pyytää sitä.
- Erityisyys on voimavara.
- Erityisyys on ominaisuus, joka tekee sinusta sinut.
- Haluamme nähdä vahvuutesi. Jokaisella niitä on ja haluamme niitä tukea.
Voit tutkiskella alla olevan listan väittämiä. Toteutuvatko ne omalla kohdallasi? Olisiko räätälöidystä tuesta sinulle hyötyä?
- Kirjoittaessa teen kirjoitusvirheitä tai kirjaimet ja numerot sekoittuvat toisinaan, esim. b ja d tai 59 ja 95.
- Tekstiä on vaikeaa tuottaa. En meinaa saada paperille mitään aikaiseksi.
- Matematiikassa erityisesti sanalliset tehtävät ovat vaikeita.
- Ympärillä oleva häly ja muut ärsykkeet häiritsevät keskittymistäni helposti.
- Liikehdin hermostuneesti ja vääntelen käsiäni, kun on istuttava pitkään paikoillaan.
- Oman toimintani ohjaus on vaikeaa ja myöhästelen usein koulusta ja sovituista tapaamisista.
Erityisopettajasi nimen ja yhteystiedot näet Wilmassa omissa tiedoissasi.
YTO-pajatoiminta
Rasekossa tarjotaan yhteisten tutkinnon osien suorittamisen tueksi YTO-pajoja.
Tukipajoja on tarjolla jokaisessa viiden viikon yto-jaksossa. Pajoja on keskimäärin kolme / jakso, ja ne sijoittuvat pääsääntöisesti jakson keskelle. Pajat ovat auki iltapäivisin ma-ti-to klo 14.00 – 15.30.
Pajoihin ilmoittaudutaan Wilman tarjotin-välilehdeltä. Tarjotin aukeaa viikkoa ennen uuden jakson alkamista ja sulkeutuu jakson ensimmäisen viikon lopussa. Pajat alkavat pääsääntöisesti siitä seuraavalla viikolla.
Arkipyhät ja lomat aiheuttavat poikkeuksia pajojen aikatauluihin.
Poiju-työpajatoiminta
Kaipaatko tsemppiä opintoihisi?
Poiju on Rasekon pajamallinen oppimisympäristö, jossa saat apua opintotehtävien tekemiseen ja esimerkiksi urasuunnitelman vahvistamiseen. Poijussa sinua tsempataan eteenpäin!
Poijun opetuksen löydät Wilman opintotarjottimelta. Voit ilmoittautua opintoihin vastuuopettajasi kanssa.
Tarjolla voi olla myös koulutusalasta riippuen alakohtaisia ammatillisia tukipajoja. Kysy lisää Poijusta ja muista tukipajoista vastuuopettajaltasi, opinto-ohjaajaltasi tai kuraattorilta!
Ammattiosaajan työkykypassi
Ammattiosaajan työkykypassin tavoitteena on lisätä opiskelijan tietoja, taitoja ja motivaatiota huolehtia omasta terveydestään ja hyvinvoinnistaan opiskelun aikana ja sen jälkeen. Työkykypassi sisältää neljä teemaa: ammatin työkykyvalmiudet, työkykyä edistävä liikunta, terveysosaaminen sekä harrastuneisuus ja yhteistyötaidot.
Opintoja voi suorittaa eri tavoin esimerkiksi tekemällä tehtäväkortteja itslearning-alustalla.
Työkykypassin suorittaminen on opiskelijalle vapaaehtoista.
Kiinnostuitko? Vastuuopettajasi tekee siitä kirjauksen ensimmäisen HOKS-keskustelun yhteydessä.
Opiskelukustannukset
Oppivelvollisuus ja maksuttomuus -lainsäädännön piiriin kuuluville oppivelvollisille kustannetaan työvaatteet, materiaalit ja tarvikkeet, jotka tutkinnon suorittamiseksi ovat opintojen aikana tarpeen.
Samoin Rasekossa toimitaan niiden perustutkinto-opiskelijoiden kohdalla, jotka eivät ole oppivelvollisia, mutta jotka suorittavat ensimmäistä perustutkintoa.
Muut kuin oppivelvolliset tai ensimmäistä tutkintoa suorittavat perustutkinnon opiskelijat saavat alasta riippuen myös osan oppikirjoista, työvälineistä ja materiaaleista maksutta käyttöönsä, osa hankitaan itse. Kustannukset vaihtelevat aloittain. Tarkempaa tietoa opiskelukustannuksista saat vastuuopettajaltasi.
Perustutkintokoulutus on maksutonta. Myöskään 1.8.2024 jälkeen alkavasta ammatti- ja erikoisammattikoulutuksesta (koko tutkinto tai tutkinnon osa) ei Rasekossa peritä maksua.
Kustannuksia saattaa syntyä mm. materiaaleista, välineistä tai työ- ja suojavaatteista, jotka jäävät opiskelijan käyttöön. Kysy lisätietoja kustannuksista vastuuopettajalta.
Vakuutukset ja tapaturmat
Opiskelijoiden tapaturmia varten Rasekossa on lakisääteisten vakuutusten lisäksi vapaaehtoinen tapaturmavakuutus kaikille tutkinto-opiskelijoille (pois lukien työvoimakoulutus). Kaikki vakuutukset ovat If Vahinkovakuutusyhtiössä.
Opiskelijoiden lakisääteisen tapaturmavakuutuksen nro SP0002502129 perusteella korvataan tapaturma, joka on sattunut
– tutkinnon perusteiden mukaisilla työhön rinnastettavilla käytännön opetuksen tunneilla
– koulutussopimusjaksolla tai matkalla työelämässäoppimispaikalle ja takaisin kotoa tai oppilaitoksesta (suora reitti)
Vapaaehtoinen vakuutuksen nro SP1650977 perusteella korvataan tapaturma, joka on sattunut
– teoriaopetuksessa ja koulumatkalla (suora reitti)
– liikunta- tai välitunnilla
– muussa oppilaitoksen toiminnassa
Riskialttiit lajit eivät sisälly vakuutukseen.
Työvoimakoulutuksen opiskelijoille on oma tapaturmavakuutus SP0001029689. Vakuutus on voimassa opetusohjelman mukaisessa toiminnassa tunneilla, välitunneilla sekä koulutussopimusjaksolla. Vakuutus on voimassa myös matkalla asunnolta opiskelu- tai työelämässäoppimispaikalle ja päinvastoin.
Vakuutukset ovat voimassa samalla tavoin kotimaassa ja ulkomailla. Vakuutukset eivät kata vapaa-ajan tapaturmia eivätkä sairastumista.
Oppisopimusopiskelija kuuluu työssä ollessa työnantajan tapaturmavakuutuksen piiriin kuten muutkin työntekijät.
Toimintaohje tapaturman sattuessa ja vakuutuskorvausten hakemisesta
Opiskeluun liittyvästä tapaturmasta opiskelija ilmoittaa aina oppitunnista vastuussa olevalle opettajalle tai koulutussopimusjaksolla työpaikkaohjaajalle. Opettaja harkitsee, tarvitaanko jatkotoimia. Opettaja tai koulutussopimuksen työpaikkaohjaaja arvioi, ohjaako hän opiskelijan Rasekon opiskelijaterveydenhuoltoon vai suoraan Raision terveyskeskukseen. Tarvittaessa paikalla oleva henkilöstö voi antaa välittömän ensiavun ja tarvittaessa soittaa 112.
Opiskelija menee oppitunnista vastuussa olleen opettajan kanssa mahdollisimman pikaisesti opintotoimistoon ja tekee opintosihteerien kanssa tapaturmailmoituksen IF:iin. Ilmoitus vakuutusyhtiölle täytyy tehdä viimeistään 10 vuorokauden sisällä tapaturmasta. Mikäli tapaturma on sattunut koulutussopimusjaksolla, vastuuopettaja hoitaa asian opiskelijan kanssa opintotoimistossa
Lakisääteisen vakuutuksen piiriin kuuluvassa tapaturmassa opiskelija saa opintotoimistosta vakuutustodistuksen, mikä oikeuttaa hoitolaitoksen ja lääkärin lähettämään laskun työtapaturman hoidosta aiheutuneista sairaanhoitokuluista suoraan vakuutuslaitokselle. Vakuutustodistus ei ole maksusitoumus sairaanhoidon korvaamisesta.
Opiskelija voi hakea lakisääteistä vakuutuksista korvausta kuluista esim. lääkkeistä itse kuluhakemuksella.
Opintosihteeri ohjeistaa opintotoimistossa opiskelijaa, mistä vakuutuksesta on kyse ja miten opiskelijan tulee toimia. Tarvittaessa opintosihteeri ohjeistaa alaikäisen huoltajaa.
Turvallinen oppimisympäristö
Turvallisen oppimisympäristön ylläpitäminen perustuu opiskelijoiden, opettajien ja muun henkilöstön yhteistyöhön.
Työturvallisuus
Oppimisympäristömme on rakennettu turvallisiksi ja työsuojelu on tärkeä osa opetusta. Turvalliseen oppimisympäristöön kuuluu kriisitilanteiden ehkäisy sekä niihin varautuminen.
Pidämme säännöllisesti turvallisuuteen liittyviä koulutuksia ja käytännön harjoituksia. Opintojen alussa tutustut kampukseen yhteisellä ohjatulla turvakävelyllä.
Toimintaohjeet kiusaamis- ja häirintätapauksissa
Kaikkiin kiusaamistilanteisiin ja muihin oppimista häiritseviin tekijöihin puututaan välittömästi.
Turvalliseen oppimisympäristöön kuuluu myös, se, että kaikilla on hyvä olla ja kaikkia kohdellaan asiallisesti. Seuraavat asiat ovatkin meille Rasekossa tärkeitä. Toimithan niiden mukaisesti!
- Tervehdimme opiskelutovereita, henkilökuntaa ja vieraita. Osoitamme muutenkin kohteliasta käytöstä toisiamme kohtaan.
- Oppilaitoksen tiloissa tai työpaikoilla ei kiroilla tai käytetä muuta alatyylin puhetta, ei kiusata eikä jätetä ulkopuolelle. Ristiriidat ratkotaan keskustelemalla.
- Annamme toisillemme työrauhan.
- Noudatamme sovittuja työaikoja, käytämme suojavarusteita ja huolehdimme toisistamme.
Pysäköinti kampusalueella
Opiskelijoille sallittuja pysäköintipaikkoja on kampusalueella rajatusti. Pysäköintipaikat on merkitty erikseen. Pysäköi vain sallituille paikoille! Rasekossa suoritetaan pysäköinninvalvontaa. Vieraat saavat pysäköintiluvan heidät kutsuneelta Rasekon työntekijältä.



***Huom! Uimahalli Ulpukan pysäköintialue on tarkoitettu vain Ulpukan asiakkaille!***





Kodin ja koulun yhteistyö
Huoltajien tuella on huomattava merkitys opiskelijan opintojen sujumiseen. Toivommekin, että huoltajat osallistuvat aktiivisesti nuorensa kouluarkeen.
Järjestämme ensimmäisen vuoden opiskelijoiden huoltajille kotiväenillan. Alaikäisten opiskelijoiden huoltajille toimitamme Wilma-tunnukset siihen huoltajan sähköpostiosoitteeseen, jonka opiskelija on tallentanut omiin tietoihinsa Wilmassa.
Toivomme, että olette yhteydessä vastuuopettajaan, opinto-ohjaajaan tai kuraattoriin kaikissa opiskeluun liittyvissä asioissa.