Siirry sisältöön

Laadusta ei tingitä

Aurinkotien auton omistajat hallin oven edessä.

 

Ollaan aina haluttu olla hyviä, suorastaan parhaita!

Nuoret miehet luotsaavat omaa autokorjaamoaan, jonka johtolankana on aito asiakastyytyväisyys

Tomi Niemi ja Jesse Mäkitalo valmistuivat yhdeksän vuotta sitten ajoneuvoasentajiksi Rasekosta. Jo opiskeluaikoina nuoret miehet haaveilivat omasta tallista tai korjaamosta. Pari vuotta myöhemmin tämä haave toteutui, kun miehet ostivat Aurinkotien Auto –liikemerkin ja pistivät pystyyn oman monimerkkikorjaamon.  – Se oli hyppy tyhjän päälle, Jesse muistelee. – Joo, kyllä jännitti, mutta niin kai siinä vaiheessa kuuluukin, myöntelee Tomi, joka jätti vakituisen työpaikan ja ryhtyi yrittäjäksi kaverin rinnalle. Luottamusta riitti.

Seitsemän vuotta lukemattomia työtunteja, välillä hiukan unettomia öitäkin, verkostoitumista, uuden oppimista, erehdyksiä ja onnistumisia. Oikein on kuitenkin asioita tehty, siitä kertovat asiakkaiden ja ympäröivän yhteisön mielipiteet. Aurinkotien Auton yrittäjät voittivat kaksi vuotta sitten Varsinais-Suomen Vuoden Nuori Yrittäjä –palkinnon. Tänä syksynä yritys on myös saanut tunnustusta asiakastyytyväisyystutkimuksessa, jonka mukaan yrityksellä on tyytyväisimmät asiakkaat omalla toimialueellaan. Ihan tyhjästä näitä tunnustuksia ei ole jaettu. Yrityksen toiminnan pohjana on kolme simppeliä, mutta toimivaa ohjenuoraa:

– Pyrimme hoitamaan hommat hyvin. Laadusta ei tingitä, Tomi avaa toimintakulttuuria. – Meidän toiminnassa on läpinäkyvyyttä niin töiden kuin varaosien suhteen. Ja reklamaatiot hoidetaan asianmukaisesti, vahvistaa yhtiökumppani Jesse.

– Me ollaan aina haluttu olla hyviä, suorastaan parhaita! Jesse hymyilee. – Pyrimme aina rehellisyyteen kaikessa toiminnassamme. Siksipä meidän ei paljon tarvitse tehdä markkinointityötä, kun puskaradio hoitaa suuren osan asiakashankinnasta.

Aurinkotien Auto
Aurinkotien auton nuoret yrittäjät Jesse Mäkitalo ja Tomi Niemi paiskivat tarvittaessa töitä kellon ympäri.

Yhteistyötä vanhan opinahjon kanssa

Ammattikoulu antoi Tomin ja Jessen mielestä oikein hyvän pohjan oman ammattitaidon kehittymiselle. – Kyllä siellä osattiin opettaa. Ja meidän opettaja Marko Hahto taisi joutua varsinkin minua vähän kasvattamaankin, Jesse hymyilee. Sujuva yhteistyö vanhan koulun kanssa on jatkunut näihin päiviin: – Jos tulee eteen kysymyksiä, voi Hahdolle aina soittaa. Ja soittaa Hahtokin joskus tänne päin. Kuin sovitusti juuri silloin, ensin Tomin ja sitten Jessen puhelimen näytöllä alkaakin vilkkua opettajan nimi. Käy ilmi, että tarjolla on homma, jota koulun työsalissa ei ehditä hoitaa.

– Ollaan saatu hyviä tyyppejä Rasekosta työssäoppimaan meille. Osa on jäänyt sitten kesätöihin ja sitä kautta jopa vakituiseen työsuhteeseen. Kaikki meidän nykyiset asentajat ovat Rasekon kasvatteja, Jesse kertoo. – Niin, vain parhaat kelpaavat meille, Tomi myhäilee vieressä.

Nyt on hyvä paketti koossa

Tällä hetkellä Aurinkotien Autolla on toimipiste sekä Naantalissa että Raisiossa. Yrittäjien itsensä lisäksi yritys työllistää täysipäiväisesti viisi työntekijää. Juuri nyt ei laajenemissuunnitelmia ole, vaan toimintaa on tarkoitus tehostaa lähiaikoina tehtyjen investointien ja nykyisten resurssien avulla. Tulevaisuutta eivät nämä nuoret yrittäjät vielä mieti kovin pitkälle. – Viiden vuoden päästä mä olen yhä varmasti yrittäjä. Tämä on tapa, jolla minä haluan elää, sanoo paria muutakin yritystoimintaa pyörittävä Jesse. – Minä voin olla vaikka jonkun toisen palveluksessakin, kunhan työnkuvasta ja palkasta sovitaan, hymyilee Tomi. Hyvältä ainakin näyttää. Yrityksen liikevaihto on joka vuosi kasvanut merkittävästi ja toiminta laajentunut nykyiseen määräänsä. Seitsemän vuoden pitkät päivät kantavat myös hedelmää, sillä nykyään kuulemma voi jo halutessaan pitää hiukan lomaakin. – Mutta ei liikaa. Mitä mä siellä kotona tekisin? ihmettelee Tomi pilke silmäkulmassaan.

Näitä nuoria miehiä voi vain kunnioittaa. Itselle iloa aiheuttavan työn tekeminen yhdistettynä yhteiskunnallisesti tärkeään itsensä ja muiden työllistämiseen on kova juttu. Osaavien onnistujien joukossa nämäkin entiset amislaiset!

Lisää aiheesta