Siirry sisältöön

Tietoa koulutuksesta

Tutkinto:

Taideteollisuusalan ammattitutkinto

Aloitus:

Uuden koulutuksen aloitus syksyllä 2026.

Kenelle:

Olet kiinnostunut osaamisesi kehittämisestä ja osaat taonnan ja metallityön perusteet.
Olet kiinnostunut sepän työstä ja yrittäjyydestä. Haluat taonnasta ammatin tai täydentää ammattitaitoasi uudella osa-alueella. Erityisenä kohderyhmänä mm. metalliartesaanit, puukkosepät, kengityssepät ja taonnan harrastajat.

Kuvaus:

Taideteollisuusalan ammattitutkinnon (seppä) suorittanut henkilö on ammattilainen, joka hallitsee taottujen tuotteiden valmistamisen kulttuurisesti ja ekologisesti kestävällä tavalla. Koulutuksen aikana suunnitellaan omia tuotteita ja valmistetaan niitä eri käyttäjäryhmille. Koulutuksen aikana perehdytään käsi- ja konevasaratekniikoihin ja niiden hallintaan. Tuotteiden valmistamista varten valmistetaan työssä tarvittavia työkaluja. Valmiit tuotteet pintakäsitellään perinteisin tai uusin menetelmin, käyttötarkoituksen mukaan. Valmiista tuotteista otetaan tuotekuvia ja laaditaan tuoteinformaatio- ja markkinointimateriaalia.

Tutkinnossa on kolme pakollista tutkinnon osaa:
– Moniammatillisessa toimintaympäristössä työskentely, 10 osp
– Sepän pajatyöskentely, 20 osp
– Taontatuotteen valmistaminen, 70 osp

Tutkinnossa on kaksi ammatillista valinnaista tutkinnon osaa, joista voi valita molemmat tai toisen.
– Kalusteen, portin, aidan tai rakennuksen osan valmistaminen takomalla 25 osp
– Työkalusarjan valmistaminen, 25 osp
Lisäksi valinnaisina osina tutkinnossa on mm. kansainvälisyyteen, markkinointiin, ohjaamiseen ja yrittäjyyteen liittyviä valinnaisia osia, joista yhden voit liittää tutkintoon.

Opintojen laajuus, sisältö ja kesto määräytyvät henkilökohtaisen osaamisen kehittämissuunnitelman (HOKS) mukaan. HOKS laaditaan jokaisen opiskelijan kanssa henkilökohtaisesti ja siinä huomioidaan aiemmin hankittu osaaminen. Tutkinto suoritetaan näytöissä koulutuksen aikana. Jokaisesta tutkinnon osasta on näyttö aidoissa työtehtävissä. Tutustu tutkinnon perusteisiin Taideteollisuusalan ammattitutkinto – ePerusteet (opintopolku.fi)

Kaikki hakijat haastatellaan. Haastattelu on mahdollista toteuttaa etäyhteydellä (Teams). Lisäksi hakija toimittaa työportfolion (kirjallinen tai sähköinen) vastuuopettajalle sähköpostitse.

Toteutus:

Monimuoto-opinnot. Lähiopetusta yksi viikonloppu kuukaudessa Rasekon ammattiopiston pajassa, Eeronkuja 3 (pl. kesäkuukaudet). Lisäksi etäopiskelua, jonka suorittamiseen tarvitaan oma pajatyöskentelymahdollisuus. Koko tutkintoon valmentavan koulutuksen kesto noin kaksi vuotta. Koulutus on mahdollista toteuttaa oppisopimuksella. Kysy tästä vaihtoehdosta vastuuopettajalta tai Rasekon oppisopimustoimistosta Oppisopimus - Raseko

Toimipiste:

Raision Eeronkuja 3:n toimipiste

Kustannukset opiskelijalle:

Syksyllä 2024 tai sen jälkeen alkavissa ammatti- ja erikoisammattitutkinnoissamme ei peritä maksuja tutkintokoulutukseen (koko tutkinto tai tutkinnon osat) osallistumisesta. Opiskelija vastaa itse materiaali- ja tarvikekustannuksista sekä työ- ja suojavaatekustannuksista.

Kysy lisää

vastuuopettaja
Janne Aakko janne.aakko@raseko.fi
044 7057696

vastuukouluttaja
Mikko Flemming mikko.flemming@raseko.fi

Kuvassa metallista tehtyjä työkaluja.
Kuvassa metallista tehtyjä vasaroita.