Siirry sisältöön

JOE-tilaisuus: toivoa ja yhteistyötä

Jatkuvan oppimisen alueellinen ekosysteemi -hankkeessa eli JOE:ssa järjestettiin maanantaina 23.9.2024 yhdessä Varsinais-Suomen Ennakointiakatemian ja Kohti uusia työllisyys- ja yrityspalveluita -hankkeen kanssa tilaisuus ”Osaamisesta ja työllisyydestä elinvoimaa Varsinais-Suomeen”.

Tapahtuma järjestettiin Linnasmäen opistolla, joka vetää JOE-hankkeessa työkokonaisuutta Vapaa sivistystyö jatkuvan oppimisen palveluntuottajana.

Jatkuvasta oppimisesta, alueen elinvoimasta sekä kilpailukyvystä ja elinvoimasta kiinnostuneita kuulijoita oli runsaslukuinen määrä mm. Ennakointiakatemiasta, Turun työllisyysalueelta ja alueen oppilaitoksista kaikilta eri kouluasteilta.

JOE-tilaisuus sai maakunnan osaamisesta ja elinvoimasta kiinnostuneet liikkeelle.

Mikä ihmeen JOE ja jatkuva oppiminen?

Jatkuvan oppimisen alueellinen ekosysteemi (JOE) on keväällä 2024 alkanut ESR+-hanke. Hanke kestää kesään 2026 saakka. Hanketta vetää Turun kaupunki, ja Rasekon lisäksi mukana ovat Novida, Linnasmäen opisto, Turun ammattikorkeakoulu sekä Åbo Akademi. Yhteistyökumppaneita ja sidosryhmiä on runsaasti kattaen alueen ammatillisen toisen asteen ja vapaan sivistystyön oppilaitokset sekä korkeakoulut, Turun työllisyysalueen, eri ohjauspalvelut, Ennakointiakatemian ja elinkeinoelämän.

JOE-hankkeen logo.

Jatkuvalla oppimisella tarkoitetaan ”koko elämän jatkuvaa osaamisen kehittymistä ja kehittämistä”. Osaamista voidaan hankkia joko opiskelemalla oppilaitoksissa, oppimalla oman harrastuksen parissa tai esimerkiksi kansalais- tai työväenopiston kurssilla. Jatkuva oppiminen on elinikäistä oppimista.

Rasekolla on vedettävänään kaksi hankkeen yhteensä kahdeksasta työkokonaisuudesta: Jatkuvan oppimisen ohjaus- ja tukipalvelut (vetäjänä opinto-ohjaaja Kati Runola) sekä Ammatillinen koulutus jatkuvan oppimisen palveluntuottajana (vetäjänä hankekoordinaattori Taru Ikäheimo).

JOE-hankkeen aikana toteutetaan jatkuvan oppimisen alueellinen ohjaus- ja tukipalvelukeskus, OpinOvi, digi- ja lähipalveluineen. OpinOvi on Rasekon vetämän ohjauksen työkokonaisuuden tärkein tulos, joka linkittyy vahvasti TE24-uudistukseen, jossa TE-palvelut siirtyvät kunnille 1.1.2025 alkaen. OpinOvi tarjoaa työllisyysalueen tarjoamien lakisääteisten palvelujen lisäksi ja täydennykseksi aikuisten oppijoiden ohjausta palvelemaan yksilön osaamisen tunnistamista ja osaamistason nostoa. OpinOvi tulee tarjoamaan ohjausta jatkuvaan oppiseen myös yksinyrittäjille sekä mikro- ja pk-yrityksille Varsinais-Suomessa.

Lisäksi hankkeen aikana luodaan yhteistyömalli ja alueellinen jatkuvan oppimisen ekosysteemi, joka kattaa ammatillisen toisen asteen, korkeakoulut, vapaan sivistystyön ja ruotsinkielisen koulutuksen. JOE-hankkeen lopussa ohjaajia palvelee palvelukartta, jonka tarkoitus on parantaa tietojen löytämistä alueen jatkuvan oppimisen palveluntarjoajista ja koulutuksista. Viime kädessä oppija saa parempaa ja relevantimpaa ohjaus- ja koulutuspalvelua.

JOE-tilaisuudesta näkökulmia ja toivoa

JOE-hankkeen tilaisuudessa oli kiinnostavia, ajankohtaisia ja asian vakavuudesta huolimatta nauruhermoja kutkuttavia puheenvuoroja. Tilaisuuden aluksi kansanedustaja Pauli Aalto-Setälä kertoi maakunnan ja osaamisen kehittämisen ajankohtaisia asioita Arkadianmäeltä katsottuna. Aalto-Setälä painotti sosiaalisten taitojen ja sivistyksen merkitystä ja koulutuksen keskeistä roolia maakunnassa. Turun kaupungin apulaispormestari piia Elo kommentoi Aalto-Setälän puheenvuoroa nostamalla esiin maakunnan kykyä tarjota koulutusta muuttuvissa olosuhteissa.

Kansanedustaja Pauli Aalto-Setälä. Taustalla hankkeen projektipäällikkö Anneli Frantti ja Turun apulaispormestari Piia Elo. Kuva: Turun kaupunki.

Tutkimusjohtaja Timo Aro Turun kaupungilta nosti esiin koulutuksen merkityksen osana aluekehityksen pyhää kolmiyhteyttä eli koulutusta, liikenneyhteyksiä ja sijaintia. Kilpailukykyyn vaikuttaa suuresti juuri sijainti, koulutus ja osaaminen, yritystoimintaympäristö, TKI-toiminta, yhteistyökulttuuri sekä alueen imago. Täällä voidaan opiskella, mutta halutaanko tänne jäädä myös töihin ja asumaan? Aro halusi myös korostaa viime vuosien mustien joutsenten sijaan valkoisia joutsenia: mitkä asiat lisäävät tulevaisuususkoa.

Turun työllisyysaluejohtaja Pipa Turvanen kommentoi paitsi osaavan työvoiman saatavuutta, myös Aron esiin nostamaa alueen veto- ja pitovoimaa. Myös osaamisvajeisiin on tartuttava reippaasti, jotta maakunnan osaamis- ja työllisyystaso saadaan nostettua.

Turun ammattikorkeakoulun rehtori, toimitusjohtaja Vesa Taatila toi lopuksi toivon sanomaa: jotta ihmiset haluaisivat tulla ja jäädä Varsinais-Suomeen, on meillä oltava paitsi toimiva infra ja turvallinen työpaikka, myös kehittymismahdollisuuksia, toisiaan arvostavia ihmisiä ja yhteinen positiivinen tulevaisuusvisio.

Turun AMK:n rehtori, toimitusjohtaja Vesa Taatila loi toivoa.

Yhdessä parempaa

Kahvitauon jälkeen osallistujat jakaantuivat omien intressiensä mukaan keskustelupajoihin, joita oli valittavana kuusi. Rasekon vastuulla oli ”Osaajapulaan ratkaisuja oppilaitoskumppanuudesta”. Kehittämisasiantuntija Inna Ahlqvist herätteli osallistujien ajatuksia nostamalla esiin mm. Osaamisen ensiapua yrittäjille -hankkeessa löytyneitä tarpeita. Työpaja veti hyvin väkeä ja ajatus oppilaitoskumppanuudesta oli melko yhtenäinen: yhteistyötä halutaan sekä oppilaitosten että kouluasteiden ja yritysten välille.

Kehittämisasiantuntija Inna Ahlqvist näki keskustelupajan nostot positiivisina.

Yleisöpuheenvuorossa esille nousi myös se, miten vaikeaa yrityksen on löytää oppilaitoskirjosta sopiva kumppani tai oikea henkilö. Toisaalta monta kertaa nousi esiin myös se, että oppilaitokset eivät tunne edes toisiaan. Keskustelupajan tärkeimmän annin voikin kiteyttää Innan kommenttiin ”Emme yksinkertaisesti löydä toisiamme”.

Tunnetaan toisemme, tehdään yhdessä.

Kumppanuudella jatkuvaa oppimista ja elinvoimaa Varsinais-Suomeen.

Lue lisää aiheesta: