Halu kehittää omaa osaamista, verkostot ja kansainvälisyys
Halu kehittää omaa osaamista, verkostot ja kansainvälisyys – siinä joukko syitä osallistua ammatilliseen lisäkoulutukseen. Arttu Parviainen on Vaasasta lähtöisin oleva, nykyisin Turussa asusteleva ravintola- ja catering-alan yrittäjä, joka on ehtinyt nuoresta iästään huolimatta opiskella jo kolme ammatillista tutkintoa. Ravintola- ja catering-alan perustutkinnon, josta Arttu valmistui kokiksi, hän suoritti Vaasassa alle kaksikymppisenä. Rasekossa Arttu on sen jälkeen opiskellut sekä ruokapalvelujen ammattitutkinnon että elintarvikejalostuksen ammattitutkinnon.
Arttu on kiinnostunut kilpailemisesta ja saanut menestystä useampaan otteeseen mm. Turun alueellisissa Nuori kokki -kisoissa. Hänet on myös palkittu Paistinkääntäjien Turun voutikunnan Haarukkapalkinnolla. Kilpailemisen lisäksi toinen mielenkiinnon kohde on kansainvälisyys ja Rasekon tarjoamat mahdollisuudet sillä saralla ovatkin olleet vahva vetovoimatekijä osallistua juuri Rasekon koulutuksiin. Ruokapalvelujen ammattitutkintokoulutuksessa Arttu suoritti osan opinnoista Thaimaassa ja elintarvikejalostuksen ammattitutkintoon opiskelemisen aikana viime syksynä hän oli mukana ryhmässä, joka suunnitteli ja toteutti Portugalissa Suomen suurlähetystössä Suomi-juhlaviikon.
Kontakteja ja inspiraatiota FoodLaboratorysta
– Haluan jatkuvasti kehittää itseäni. Rasekon toimintaan mukaan on vetänyt paitsi hyvä koulutus ja kansainväliset kokemukset, myös opettajat ja muut verkostot. Rasekon Tomi Aho ja hänen vetämänsä FoodLaboratoryn kurssit ovat olleet erityisen merkittäviä. FoodLaboratoryn kursseilla olen oppinut paljon esimerkiksi villiyrttien käyttämisestä, juurileivonnasta ja kalatuotteiden jalostamisesta, Arttu kertoo.
– Hapanjuurikurssilla tutustuin BageriÅ:n yrittäjiin ja olen alkanut sen jälkeen tehdä heidän kanssaan yhteistyötä oman yritykseni tarjonnassa. Uudet verkostot ovatkin yksi koulutuksen tärkeästä annista. Villiyrttikurssilla kokeilimme litulaukan käyttöä ja sillä maustan nykyisin mm. majoneesia. Jokaiselta koulutuspäivältä on siis jäänyt jotain konkreettista käyttöön.
– Yksinyrittäjälle kontaktit ovat tärkeitä. Niiden ja uuden osaamisen lisäksi koulutus on antanut inspiraatiota ja uskallusta innovaatioihin. Myös markkinointia on käyty läpi. Nykyään pyrin tekemään menut ja annokset niin, että niillä on jokin tarina, joka antaa elämyksen ja jättää palvelun asiakkaan mieleen.
Opiskeleminen yrittäjyyden rinnalla
Opiskeleminen Rasekossa oli Artun mielestä joustavaa. Oman Nahkurin Kellari -yrityksen toiminta painottuu iltoihin ja ennen kaikkea viikonloppuihin, joten Artun oli helppo valita tarjonnasta niitä tutkinnon osia, jotka kiinnostivat eniten ja jotka sopivat omaan aikatauluun yrittäjänä.
– Yrittäjyyden aloittaminen keskellä korona-pandemiaa oli aika rajua. Nopeasti piti keksiä erilaisia tapoja saada lisää liiketoimintaa. Niinpä tarjosin mm. kahden hengen illallisia ja vappu- tai äitienpäiväkasseja kotona nautittavaksi. Nyt näyttää jo paremmalta, Nahkurin kellarin tiloihin ja catering-palveluihin on varauksia enenevässä määrin. Eniten tykkään itse järjestää suunnilleen 20 hengen illallisia omissa tiloissa, mutta myös catering-keikat erilaisiin tilaisuuksiin ovat mukavia.
Artun toiveena on, että jatkossa Nahkurin Kellarilla olisi keskimäärin kolme tilaisuutta viikossa ja lisäksi muuta catering-toimintaa. Kunhan yrityksen toiminta on kehittynyt niin, että sillä on tasainen hyvä liikevaihto, kiinnostaisi hankkia isompikin liiketila ja työntekijöitä, jolloin Arttu itse voisi keskittyä toiminnan suunnitteluun ja kehittämiseen sekä markkinointiin.
Vapaa-ajalla Arttu tykkää kuntoilla, soittaa rumpuja ja pelata frisbeegolfia. FoodLaboratoryn kurssilta hän sai myös oppia kotioluiden valmistamiseen. Eikä tämä tarmokas nuori mies ole lisäkoulutukseenkaan kyllästynyt. Rasekon Tomi Aho on jo häntä houkutellut jatkamaan opiskelemista. Seuraavaksi vuorossa voisi olla vaikka tuotekehitystyön erikoisammattitutkintoon opiskeleminen. Siitä Rasekolla onkin tarjolla juuri yksinyrittäjille räätälöity Yksinyrittäjäakatemian toiminta. Tervetuloa jatkamaan ammatillista koulutusta Rasekoon, Arttu!