Siirry sisältöön
15.10.2020 Uutiset ja tiedotteet

Artesaaniruoan SM 2020 -kilpailun voittajat selvillä

Mestarituotteissa kekseliäitä raaka-aineita ja maku arvossaan

Raisiossa tällä viikolla järjestetyissä Artesaaniruoka SM 2020 -kilpailuissa 66 yritystä ympäri Suomen kilpaili 134 tuotteella 10 eri kategorian suomenmestaruudesta. Voittajiksi valikoitui innovatiivisia ja laadukkaita tuotteita.

Kilpailussa marja- ja hedelmätuotteiden tuomariryhmän puheenjohtajana toiminut Margot Wikström kertoo, että tunnisti viime vuoden kisassa mukana olleita tuotteita. ”Yrittäjät olivat selvästi ottaneet tuomaripalautteesta hyödyn irti ja kehittäneet tuotteitaan”, hän kiittelee. ”Mausteita oli käytetty runsaasti ja raaka-aineiden moninaisuus loisti. Klassiset hillot olivat vähemmistönä ja uusia innovatiivisia tuotteita oli enemmän. Hillosarjassa kultaa voittanut kemiöläinen Mustikkakesä-hillo on yksinkertaisesti täydellinen! Sen valmistaja Närboden-Lähipuoti hallitsee todella raaka-aineensa ja valmistusmenetelmän!”

”Myös liharyhmässä oli monipuolisesti erilaisia tuotteita ja ratkaisuja. Esimerkiksi poroa oli onnistuneesti käytetty kebabissa ja vorschmackissa! Maustamiseen oli tässäkin kategoriassa kiinnitetty huomiota, mutta täytyy sanoa, että menestystä sai myös tuote, joka oli hyvinkin yksinkertainen ja luotti raaka-aineen omaan makuun”, kertoo lihatuotteita tuomaroimassa ollut Leena Pölkki Jyväskylän ammattikorkeakoulusta. Kalatuotteiden tuomariryhmän puheenjohtaja Jonas Harald kiitteli myös tuotteiden moninaisuutta ja sitä, miten mukana oli ihailtavan paljon villikalatuotteita.

”Olemme saaneet palautetta, että kilpailun säännöt ovat turhankin tiukat. Mukaan päästäkseen tuotteen pitää täyttää tiukat kriteerit, mutta juuri se takaa myös laadun”, kertoo Suomen Artesaaniruoka ry:n puheenjohtaja Eija Lamsijärvi. ”Esimerkiksi kotkalaiselta Kotileipomo Kipakalta oli mukana tuote kolmessa eri luokassa. Jos tuloksena on kaksi kultaa ja yksi hopea, leipomo ilmeisesti osaa asiansa”, Lamsijärvi jatkaa.

Lista palkituista yrityksistä löytyy torstaina 15.10.2020 klo 23 alkaen kilpailusivustolta www.artesaaniruoka2020.fi ”Kilpailun tulokset julkaistaan palkintojuhlassa Naantalissa torstai-iltana. Voittajatuotteet ovat esillä myös perjantaina 16.10.2020 Rasekon Eeronkujan toimipisteessä järjestettävillä Lähiruokamarkkinoilla”, kertoo kilpailunjohtaja Tomi Aho Rasekosta. ”Lähiruokamarkkinoille kannattaa muutenkin poiketa tutustumaan alueen pientuottajien tarjontaan”, hän kutsuu. ”Pandemiatilanne on huomioitu järjestelyissä, suurin osa myyntipaikoista sijaitsee ulkona hyvin väljin välimatkoin ja toivomme yleisönkin tulevan paikalle maskia käyttäen. Markkinat ovat kuitenkin erittäin hyvä paikka päästä tutustumaan lähi- ja artesaaniruoan maailmaan.”

Seuraava Artesaaniruoka SM -kilpailu järjestetään Ahvenmaalla 18. – 20.3.2021.

Lisätietoa antavat
– kilpailun johtaja, Rasekon kehittämisasiantuntija Tomi Aho, tomi.aho@raseko.fi, puh. 044 705 7461
– Artesaaniruoka ry:n puheenjohtaja Eija Lamsijärvi, sm@ruoka-artesaanit.fi, puh. 040 056 6739

Artesaaniruoan valmistuksessa käytettävät menetelmät ovat perinteitä kunnioittavia tapoja jalostaa ja säilyttää ruokaa. Keskeisimpiä piirteitä ovat tuotteiden valmistaminen ammattitaitoisesti käsin läpi tuotantoketjun, paikalliset tai vähintään kotimaiset raaka-aineet, joiden alkuperä on tunnettu sekä se, ettei säilöntä-, väri- ja lisäaineita käytetä.

Artesaaniruoka SM 2021 -kilpailut järjestetään 18. – 20.3.2021 Ahvenanmaalla. Kilpailun järjestää Högskolan på Åland yhteistyössä Suomen Artesaaniruoka ry:n kanssa. www.artesaaniruokasm.fi