Ammatillista koulutusta erilaisiin tarpeisiin ja tilanteisiin
Ammatillinen koulutus on paitsi nopea väylä ensimmäiseen ammattiin ja työelämään, myös monien mahdollisuuksien vaihtoehto oman osaamisen syventämiseen ja laajentamiseen työuran eri vaiheissa! Rasekon joulukuun valmistujaisjuhlissa oli monen eri ikäisiä ja eri taustat omaavia opiskelijoita: siinä missä yksi valmistui ihka ensimmäiseen ammattiinsa, saattoi toinen olla uranvaihtaja ja kolmas hankkia lisäosaamista nykyisiin tehtäviinsä. Blogissa voit tutustua kolmen juhlijan koulutuspolkuun ja tavoitteisiin opintojen jälkeen:
Yhden miehen yrityksestä kansainväliseksi toimijaksi
Yksi syksyn aikana tutkinnon suorittaneista oli johtamisen ja yritysjohtamisen erikoisammattitutkinnon suorittanut Markus Venesranta, joka on Kilatia Oy:n perustajayrittäjä. Kilatia on mm. turvallisuuskoulutuksia, kiinteistöturvallisuustarkastuksia ja -huoltoja sekä sähköisiä turvallisuusalustapalveluja tarjoava raisiolainen yritys. Venesranta perusti yhden miehen koulutusyrityksen työskennellessään palomiehenä ja nyt kymmenen vuotta myöhemmin yritys työllistää noin 80 henkeä ja toimii valtakunnallisesti – kohta jopa kansainvälisesti, sillä ensimmäinen suuri kansainvälinen sopimus on juuri solmittu! Kymmenen vuotta sitten myyty moottoripyörä ja äidiltä lainatut loppurahat ensimmäisen alkusammutusperäkärryn ostamiseen on siis tuonut sijoituksensa takaisin monin verroin!
Johtamisen koulutuksen Venesranta koki tässä laajenemisen vaiheessa tärkeäksi. Vuoden ja kolmen kuukauden opiskelu oli hänen mielestään antoisaa ja kannattavaa. Parhaimpana antina Venesranta pitää kolmen viikon työelämäjaksoa Italiassa EU-komission tutkimuskeskuksessa. Kansainvälisyysjakso antoi paljon hyvää tietoa, kokemusta ja verkostoja, joista Venesranta kokee olevan hyötyä kv-markkinoille tähtäämisessä. Tästä rohkeasta nuoresta miehestä ja yrityksestä tulemme varmasti tulevina vuosina kuulemaan lisää!
Oppisopimus vauhditti tutkinnon valmiiksi
Matias Ninikorpi on naantalilainen nuori, joka valmistui nyt ensimmäiseen ammattiinsa automekaanikoksi. Matias opiskeli kaksi ensimmäistä vuotta pääosin oppilaitoksessa eli Rasekon kampuksen autokorjaamossa ja koulutussopimusjaksoilla työelämässä. Viime kesänä saatu kesätyö johti kouluopiskelun vaihtumiseen oppisopimukseksi ja piikkiöläisessä J.W.Servicessä työskennelty syksy vauhditti valmistumista peräti puolella vuodella.
Sekä oppilaitoksessa opiskelemisessa että työpaikoilla osaamisen hankkimisessa on Matiaksen mielestä omat hyvät puolensa. Itselleen hän sanoo oppisopimuksen olleen toisaalta se sopivampi vaihtoehto – eikä se, että siinä opiskelun aikana ansaitsee myös tuloja, ole tietenkään lainkaan huono juttu.
Ensi kesänä odottavan varusmiespalveluksen jälkeen Matias uskoo jatkavansa autokorjaamoalalla, mutta varsinainen haave on siirtyä pikkuhiljaa ajoneuvojen myynnin puolelle. Matias onkin jo pistänyt silmälle, että Raseko tarjoaa nykyisin ajoneuvotekniikan opintojen lisäksi ajoneuvomyyjän opintoja. Ehkäpä näemme Matiaksen tulevaisuudessa myös automyyjän opinnoissa!
Osaamisen syventämistä kokista dieettikokiksi
Sanna Nieminen valmistui aikoinaan opettaja Tuija Tähden tiukassa ohjauksessa Rasekosta kokin ammattiin. Runsaat kymmenen vuotta myöhemmin Sanna valmistui nyt uudelleen Rasekosta – ja taas Tuija Tähden opettamana! Tällä kertaa hän opiskeli erityisruokavaliopalvelujen erikoisammattitutkintoon eli dieettikokiksi.
Nieminen on työskennellyt viimeiset noin viisi vuotta ikääntyneiden palvelutalon keittiössä Hulvelassa. Ikääntyneiden keskuudessa on paljon erilaisia erityisruokavaliotarpeita kuten munuais- tai suolisairauksia, allergioita ja tarvetta rakennemuunnelluille ruoille. Näiden aterioiden valmistaminen on Niemisen mielestä ollut aina kiinnostavaa, ja kun työantaja viime vuonna tuli halukkaaksi oppisopimuksen solmimiseen, päätyi Nieminen dieettikokin opintoihin ja uudelleen opettaja Tähden opastettavaksi.
Erikoisammattitutkintoon opiskelu sisälsi keskimäärin kaksi lähiopetuspäivää/iltaa kuukaudessa, erilaisia oppimistehtäviä sekä osaamisen hankintaa omalla työpaikalla. Niemisellä onkin ollut hyvä työpaikkaohjaaja, jota myös Tuija Tähti kehuu erinomaiseksi yhteistyökumppaniksi oppilaitokselle.
Erityisruokavalioiden ammattilaiseksi valmistuminen ei tuone suuria muutoksia Sanna Niemisen työuralle, sillä hän kokee olevansa aika lailla juuri niissä tehtävissä, missä haluaakin: ”Jatkossakin haluan kokata ja tehdä ruokaa juuri ikäihmisille”, hän toteaa.